torstai 24. joulukuuta 2009

Joulurauhaa Sinulle

Tässä muutama jouluinen kuva kodistamme. Tänä jouluna halusin ihan oikean, tuoksuvan kuusen - se on tosi kaunis.
Lasten kanssa leivottiin eilen piparkakkutaloja ja yhtään ei haittaa vaikka ovatkin vähän lintallaan :) Välillä vilahtavat pienet jalat, kun käydään vähän maistamassa talon nurkkaa.
Tultiin juuri joulusaunasta ja kinkku paistuu uunissa. Jännitystä on kovasti ilmassa - kuusen alla olevia kääröjä käydään vähän väliä kurkkimassa.
Jeesus, siunaa tämä joulun aika. Anna meidän hiljentyä eteesi ja muistaa mikä on tärkeintä kaiken tohinan keskellä.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Rakkaat kädet

Kävin luonasi tänään. Silmissäsi oli sama tuttu iloinen pilke ja tunsit minut heti - kuinka onnellinen olenkaan että tunnet minut vielä nimeltä. Monet asiat olet unohtanut ja monia asioita kyselet yhä uudelleen. Pidin kädestäsi kiinni. Nuo kädet ovat hoitaneet minua monet kerrat. Niillä on tehty paljon askareita. Niiden on nyt aika levätä. Kiitos mummu kaikesta, olet minulle rakas.

Luukkukuu

Lasten aamusta menee pitkä tovi joulukalenterin luukkujen avaamiseen - ja äidin helpotukseksi aamuherätykset ovat varsin helppoja näin joulukuussa.
Tytär teki itse minulle joulukalenterin ja mielestäni se on tosi suloinen. Ja tulee varmasti olemaan tulevina jouluinakin esillä.

Levosta käsin

Niin, mitäs sitä joulua hössöttämään - tuleehan se ilmankin. Se on sydämen sisällä tuntuva ilo, se on punaisen joulupallon kimallus - kynttilän liekin lämmin loiste. Joka vuosi kipuan korkealle joulukaapilleni etsimään vanhat tutut joulukoristeet. Ja aina tuntuu, että vuosi on mennyt liian nopeasti.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Pieniä ilon aiheita

On joitakin lapsellisia asioita, joihin olen kiintynyt kovasti. Esimerkiksi nämä kolme kaverusta, jotka vuodesta toiseen istuvat kodissamme ja katselevat elämän menoa hiljaisina. Molla-Maijan olen itse aikoinaan tehnyt tyttärelleni, samoin tilkkupupun. Ihana nalle on lahjaksi saatu vuosikausia sitten. Ne ovat muuttaneet kanssamme monen monta kertaa, niitä on retuutettu ja hoidettu ja ne ovat saaneet monta märkää halausta.

Aavistus joulusta

Tytär teki Marian, Joosefin ja Jeesus-lapsen viime jouluna - nämä ovat oikeita aarteita minulle!

Ihanaa, joulu lähestyy

Pidän tosi paljon joulusta. Ja huomaan, että vuosi vuodelta aloitan pienet jouluvalmistelut aina vain aikaisemmin. Ehkä liiankin aikaisin kipuan yläkaapille, jossa säilytän jouluvalojani, lasten ihania jouluaskarteluja, jouluenkeleitä ja muuta ihanaa. Kummallista, että jouluun ei ikinä kyllästy, aina se tuntuu yhtä ihanalta ja sykähdyttävältä. En pidä tärkeänä joulusiivouksia, en kaupoissa ryntäilemistä enkä sitä että tekisin kaikki jouluruuat viimeisen päälle perinteiden mukaan. Rakastan joulussa lämmintä tunnelmaa, valoa pimeyden keskellä, sydämellä ajateltuja läheisten muistamisia ja yhdessäoloa.
Kiitos Jeesus, ilman Sinua ei meillä olisi jouluakaan. Siunaa tuleva joulu.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Laiskotellen

Mukavaa ja rauhallista viikonloppua :)

Sukat viikossa

Niin, neulominen on yksi parhaista rentoutumiskeinoistani. Silmukka silmukalta ajatukset selkiytyvät ja kiireinen arki jää taka-alalle.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Pienen kynttilän sytytän

Sytytän kynttilöitä - ne rauhoittavat kiireisen päivän jälkeen.
Kotikin näyttää melko puhtaalta ja kauniilta kynttilänvalossa. Rakastan pimeitä iltoja.

Raitoja rakkaudella

Tein sukat lasten serkkutytölle - toivottavasti tykkää väreistä :)

lauantai 31. lokakuuta 2009

Kiitolaukkaa

Pihassa seisoo tytön puuhevonen, isän tekemä - kyllä sitä on hoidettu ja monta peninkulmaa ratsastettu! Miten pienestä lapsi voi tulla onnelliseksi. Ei sen tarvitse olla kallista ja upeaa, riittää kun vanhempi antaa ajastaan yhteiseen tekemiseen. Tätä heppaa tyttö ja isä yhdessä suunnittelivat ja tekivät. Se muuttuu ihan oikeaksi kun istuu selkään ja antaa mielikuvitukselle siivet:)

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Hassut värit

Tein omalle tytölle piiiitkät säärystimet hänen toivomuksestaan. Lanka on erikoisen väristä, vihreäviolettia - karmea yhdistelmä, mutta juuri siksi niin söpö!

lauantai 24. lokakuuta 2009

Leppoisaa lauantaita

Pilvinen, harmaa päivä - ei kunnon talvi, mutta ei enää värikäs syksykään. Flunssa väsyttää, repii jäseniä. Laitan monta kynttilää palamaan. Kääriydyn lämpöiseen vilttiin sohvannurkkaan mukavan kirjan kanssa. Kissa kehrää vieressä.

Lupa olla vaan ja levätä, kiireisen viikon jälkeen.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Ajatuksia perjantaina

Pieniä varpaita, märkiä vaippoja, kuolapisaroita, harmin kyyneleitä, riemun kiljahduksia, mieletöntä meteliä, muovailuvahaa sukan pohjassa, märkiä halauksia, hyssyttelyä, lohduttamista, aamuyön tunteina perunoiden kuorimista, lattialla konttimista, onnellisia hymyjä -ja välillä tunne siitä, ettei ole tarpeeksi käsiä tehdä kaikkea sitä mitä pitäisi. Sitä tämä työ tuntuu olevan, ihan aitoa arkista touhua ja todella haasteellista. Voisin jopa sanoa, että paljon haasteellisempaa kuin työni sairaanhoitajana oli. Mutta miten omia ihania persoonia lapset ovat ja näyttävät tunteensa välittömästi - palaute tulee heti:) Ja mikä energiamäärä - iltaisin kaadun puolikuolleena sänkyyn ja nukun kuin tukki. Organisointikykyni (jota minulla ei oikeastaan ole) kyllä joutuu koetukselle, kun pienin on todella pieni ja isoimmat taas jo kohta eskarilaisia ja vaativat aivan erilaista toimintaa. Toivottavasti lapset kuitenkin kokevat olonsa hyväksi meillä ja pystyn huomioimaan jokaisen riittävän hyvin. Sekä myös omat lapseni, jotka tarvitsevat myös paljon äitiä äitinä - ei hoitotätinä...

torstai 15. lokakuuta 2009

Hmmm...

En ole ennemmin tajunnutkaan, miten hauskaa on ottaa kuvia - tämän blogin myötä olen alkanut katsoa asioita välillä kuin "kameran läpi" ja huomaan pysähtyväni katsomaan jotain ihan tavallista ja arkistakin ympärilläni miettien, miltä se näyttäisi kuvassa. Ja yhä useammin huomaan harmittelevani, kun ei ole kameraa taskussa.

Rakastan...

...sinua vielä enemmän kuin 15 vuotta sitten seisoessani vierelläsi alttarin edessä. En tuntenut sinua silloin juuri lainkaan - mutta en tunne vieläkään kokonaan. Ei se aina ole niin helppoa ollut - mutta hankalissakin vaiheissa olen saanut luottaa siihen että pysyt vierelläni.
Kiitän sinusta Taivaan Isää ja olen onnellinen että saan olla juuri sinun omasi.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Onni on...

...kun saa olla ulkona lasten kanssa aurinkoisena lokakuun päivänä. Oli kirpeä pakkaspäivä, jäätynyt luonto kimmelsi ja posket tulivat punaisiksi ompuiksi.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Oma rakas koti

Siitä on jo yli kolme vuotta, kun oltiin tässä vaiheessa - kuinka aika onkaan mennyt nopeasti. Talo on jo nähnyt elämää ja uutuudenkiilto on hävinnyt. Lapset ovat kasvaneet hurjasti. On tapahtunut paljon asioita ja tuntuu että siitä kun teimme omaa kotia on jo ikuisuus ja kuitenkin kuin se olisi ollut juuri äsken. Koti on minulle tärkeä paikka, se on täynnä jälkiä elämästä - meidän elämästämme. Sitä on rakennettu rakkaudella, siihen on käytetty suunnaton määrä tunteja ja ajatuksia.
Siellä haaveillaan, nauretaan, itketään, unelmoidaan.
Se ei ole koskaan valmis ja kuitenkin
se on juuri nyt ihanin paikka elää.

lauantai 3. lokakuuta 2009

Ehkä ensi kesänä

... teemme näistä kauniin aidan! Olin ikionnellinen, kun sain nämä heinäseipäät isoisovanhempieni vanhasta kodista. En tiedä mistä syystä, mutta pidän tosi paljon vanhoista tavaroista, huonekaluista ym. Ullakolla on kunnostamista vailla oleva vanha voikirnu, josta varmasti tulisi ihana - mutta pienissäkin esineissä on iso työ. Äidiltäni sain upean ison vanhan maitohinkin ja makuuhuoneessa on ehkä isoisoisäni aikanaan taitavasti tekemä tiinu. Sen hajotimme toissakesänä osiin, pesimme, kokosimme ja maalasimme (en osaa kunnostaa tavaroita "oikeaoppisesti", mutta haluan kuitenkin että niissä näkyy vanhuus ja takana olevat vuosikymmenet).

Tossut viluvarpaille

Sain nämä tossut hetkessä valmiiksi kaksinkertaisesta langasta isolla koukulla. Ihanan lämpöiset! Näitä olisi kiva tehdä vaikka joululahjaksi, vaikka taitaa jo läheiset olla kyllästyneitä sukkiin ja töppösiin :)

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Välillä täytyy levätä

...että taas jaksaa! Minulla on nyt muutama lepopäivä, mutta ajatukset eivät vain anna rauhaa ottaa rennosti. Elämässäni on nyt parasta aikaa niin isoja muutoksia, jotka vaativat paljon energiaa ja järjestelyjä. Jätin vakituisen työpaikkani sairaanhoitajana menneellä viikolla aloittaakseni perhepäivähoitajana. Olen joutunut miettimään asioita aika perusteellisesti kuluneiden kuukausien aikana ja punnitsemaan monia asioita. Miettimään, mikä MINULLE on tärkeää... Jo se kun lasten silmät on onnea täynnä siitä, että olen kotona aamulla, olen kotona kun he tulevat koulusta, saan laittaa nukkumaan - jo se antaa takaisin sen, minkä ehkä menetän antaessani paikkani vanhusten hoitajana pois. Pidin työstäni tosi paljon, ja koen sen mahdottoman tärkeäksi ja arvokkaaksi työksi, mutta pitkä työmatka ja 3-vuorotyön epäsäännöllisyys kypsyttivät tätä päätöstä. Tässä vaiheessa haluan antaa enemmän aikaa perheelleni. Ja antaa, toivottavasti, turvallisen ja rakastavan hoitopaikan niille jotka sitä tarvitsevat. Teen sitä työtä koko sydämestäni, niinkuin halusin tehdä myös sairaanhoitajana. Muutokset ovat kuitenkin aina rankkoja, ja monta kyyneltä on tässäkin viime aikoina tullut. Mutta jos sydän kokee jonkun asian oikeaksi, on parasta sitäkin kuunnella :)

tiistai 29. syyskuuta 2009

Hyvästit kesälle

Syksy on ihanaa aikaa! Pidän syksyn väreistä - aivan kuin ne haluaisivat lohduttaa meitä loistollaan ja antaa voimia pimeää aikaa varten, kun kesä on takanapäin ja pitkä talvi edessä.
Lapset keräsivät eilen värikkäitä lehtiä pihalla ja ihmettelivät taas kerran, kuinka monta väriä luonnosta löytyykään. Lehtiä kannettiin sisällekin ja sitten tutkittiin tietokirjasta, minkä puun lehtiä kasassa oli. Taloamme ympäröi pääasiassa havupuut, mutta eilinen raju myrsky toi lehtiäkin iloksemme.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Alpakkalankaa

Olen neulonut elämäni aikana paljon - sukkia, lapasia, pipoja, puseroita, villatakkeja, hameita, huiveja ym. Suuri osa on lähtenyt lahjaksi ystäville ja sukulaisille ja vain osan edes muistan. Koska käsityöt (eikä pelkästään neulominen) ovat minulle rakkaita harrastuksia -oikeastaan elämäntapa- aion tallentaa niitä myös tähän blogiini. Välillä onnistun luomaan jotain ihanaa ja sellaista josta tulee minulle tärkeä ja jota käytän vielä nukkavierunakin. Välillä taas tuntuu, että pakerran tuntikausia huomatakseni vain että en onnistunut. Mutta silti käsillä tekemisessä ja lankojen ihanassa maailmassa on jotain niin suloista etten voisi kuvitella eläväni ilman lankakeriä (joka nurkassa) ja keskeneräisiä unelmia. Viimeisin aikaansaannokseni on ihanan pehmeästä kanervanvärisestä alpakkalangasta neulottu lyhythihainen pusero, joka taisi olla ensimmäinen poikittain neulomani.

Talven varalle

Enoni tekemä puuvaja on mielestäni kaunis ja taidolla tehty, halusin ikuistaa sen nyt kun se on täynnä puita ahkeran mieheni ja appiukkoni ansiosta. Rakastan takan lämpöä ja ei mikään ole niin rentouttavaa kuin istua pakkaspäivänä takan lähellä pehmoisessa nojatuolissa ja kutoa tai lukea lapsille kirjaa. Olenkin melkoinen vilukissa, aina villasukat jalassa (olen huono parsimaan, ja siksi saan ahkerasti tehdä villasukkia ja -tossuja omaan käyttööni, ne kuluvat nopeasti puhki) ja villatakki päällä. Ja kuumaa kahvia kuluu paljon. Vain harvoin sormeni ja varpaani ovat lämpimät, mutta olen tottunut siihen.

Kiviä...

Olen aina tykännyt kivistä, ja kantanut niitä pienestä asti taskuissani. Muistan että usein lapsena leikittiin kaverini kanssa "hienoja kiviä" - etsittiin pihasta valkoisia kiviä jotka säihkyivät kuin timantit. Ollessani vanhempieni kanssa ulkomailla rakastin etsiä meren rannalta veden hiomia, sileitä kiviä. Nykyään pidän kaikenkokoisista, kaikenvärisistä kivistä - juuri siitä harmaastakin epämääräisen muotoisesta järkäleestä, joka möllöttää pihassamme. Aina samassa paikassa, sateessa ja tuiskussa, auringon paahteessa ja yön pimeydessä. Mikä onni, että omassa pihassamme on kiviä - ja paljon! Vaikka tosin joskus harmittaa kun lapio kopahtaa AINA kiveen, kun pitäisi istuttaa jotain. Ja kesäinen kasvimaan perustaminen jäi vielä pahasti kesken, koska jo pieneltä alalta löytyi valtava määrä kiviä ja voimat loppuivat kesken. Olen onnellinen, kun taloamme ympäröi kiviaita - tai oikeammin vain kiviröykkiö (voi kun joskus saataisiin järjestettyä ne kauniiksi, tasaiseksi aidaksi), koska rakennusvaiheessa ja maata perustaessa niitä löytyi niin paljon ja tein heti selväksi, ettei yhtäkään saa "hukata". Tämä kivirakkaus on nähtävästi siirtynyt myös lapsiini, jotka tuovat sisälle "aarteita" ja minä asettelen niitä hyllyille ymmärryksen hymy huulillani.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Minä joka en ymmärrä tietokoneista paljoakaan - tässä sitä nyt ollaan, omaa blogia tekemässä! Pidemmän aikaa olen miettinyt, että olisi kiva laittaa itselle tärkeitä asioita "muistiin", ehkä ilahduttamaan myös jonkun toisen päivää. Blogi tulee varmasti koostumaan hyvin yksinkertaisista, arkipäiväisistä asioista - mutta juuri ne ovat minulle tärkeitä. Pidän siitä kun saan luoda jotain kaunista käsilläni - olkoon se sitten musiikkia tai villasukat. Laitan tähän ensimmäiseksi kuvaksi kuvan rakkaasta miukustamme Nallesta, joka on ollut ilonamme jo neljä vuotta.