keskiviikko 21. maaliskuuta 2012





Kiitos memmille (Villa Auroora -blogi) saamastani tunnustuksesta!
Tunnustukseen kuuluu seuraavat kolme tehtävää:

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen
2. Kerro seitsemän satunnaista faktaa itsestäsi
3. Lahjoita tunnustus 15 blogille/bloggaajalle (minä en anna enää eteenpäin, vaikka hurjan moni tämän ansaitsisi♥)

Mitähän sitä kertoisi itsestään... Jospa ihan joitakin käsityömuistoja:)

-pelkäsin käsityötunteja alakoulussa ja varsinkin ompelukoneita (muistan kuinka harsin hirveän kauan jotain pyyhkeen reunaa, kun yritin siirtää koneella ompelua mahdollisimman kauas -ja silloin opettaja hermostui ja harsi kiukuissaan hirveällä vauhdilla reunan loppuun)

-sain lapaset viimeisenä valmiiksi koko ryhmästä ja niistä tuli ihan eri kokoiset, ohuella vaaleanpunaisella langalla neulotut (ei tallessa enää)

-kaulahuivi, jonka joskus neljännellä neuloin on vieläkin muistona noista masentavista käsityötunneista (sekin niin ohkaisella langalla tehty, että oikein ihmetyttää, eikö siihen aikaan ollut mitään lapselle sopivampaa lankaa).

-joskus 12 -vuotiaana kuitenkin (karmeista kokemuksistani huolimatta) innostuin hakemaan äidin kanssa mintunvihreää pörrölankaa kylämme ainoasta käsityöliikkeestä ja neulottiin parhaan kaverini kanssa "omasta päästä" v-kaula-aukkoiset villapuserot -en voi vieläkään käsittää, kuinka onnistuinkin siinä niin hyvin (ja myös kaverini puserosta tuli kiva) ja käytin puseroa tosi paljon (se on 6 -luokan luokkakuvassakin päälläni)

-siitä taisi se käsityöinnostus alkaa ja ompelukonekammokin selätettiin vuosien varrella

-teini-iässä ompelin itselleni (yleensä summanmutikassa ilman kaavoja) paljon pitkiä prinsessamekkoja (tykkäsin jo silloin romanttisista vaatteista ja olin ehkä vähän "outo" ikäisteni keskellä, kun kuljin arkenakin hameissa)

-olen kokeillut monenlaisia käsityöjuttuja, mutta neulominen ja virkkaaminen on kuitenkin jäänyt rakkaimmaksi ja omimmaksi jutuksi


Siinäpä niitä olikin
-nyt täytyy mennä nukkumaan, pienin on alkanut heräilemään taas aamukuudelta♥
Mutta aikansa kutakin (onneksi kohta kelloja siirretään kesäaikaan, auttanee vähän asiaa).

Kauniita unia
enkelin kuvia.





2 kommenttia:

Miukku kirjoitti...

Ihana kuvaus miten käsityöt on ollut osa elämääsi. Ois kiva nähdä kuva siitä villapaidasta, jonka teit 12-vuotiaana! :)

Henna kirjoitti...

Heippa, Miukku! Kuule, en tiedä missä mahtaa olla tuo villapaita... eihän vain raukka liene jo hyljättynä jossakin kaatopaikalla. se luokkakuva mulla tosin on jossakin, pitääpä siitä joskus napsasta kuva:)