keskiviikko 13. helmikuuta 2013









Kauppareissuni aikana pikkuisin oli isänsä kanssa askarrellut ihanan tähtitaivaan♥
Sitä katsellessa tulee hyvä mieli.
 
On sairasteltu kovasti kuumeflunssaa. Onneksi itse olen pysynyt terveenä -sillä lailla jaksaa paremmin hoidella muita.
Taitaa taas tulla sisäpäivä. Kirjoja, askartelua, piirtämistä, huilaamista, kiukuttelua, räkäpapereita joka puolella, piiiiitkä päivä.
 

Ja aina kun on aikaa, tartun puikkoihin ja teen isotädilleni lämpöisiä, paksuja villasukkia. Jospa ne helpottaisivat jalkasärkyä ja auttaisivat saamaan unen päästä kiinni iltaisin.

Itse kuljen taas syvissä mietteissä. Tulevat asiat jännittävät ja itku tulee välillä, koska mieli on haikea. Jälleen kerran sanon itselleni; "Kuules nyt Henna, murehtiminen on ihan turhanpäiväistä. Yhden päivän voimat saat kerrallaan reppuusi, huomiselle on omat voimansa! Jokainen asia on Isän kädessä, koska olet elämäsi Hänelle antanut."
 
...mutta nyt lämpöä mittailemaan ja aamukahvia laittamaan.
Pysyhän sinä siellä terveenä ja jos olet toipilaana, niin paranemista♥


7 kommenttia:

Emileitha/Tarja kirjoitti...

Joskus sitä joutuu rämpimään siellä syvässä ojassakin mutta yhtäkkiä sieltä jaksaakin nousta taas kovalle maalle, näin olen itseni kohdalla tehnyt monia kertoja. Koko syksy ollut surkeaa rämpimistä mutta uskon kevät auringon parantavaan voimaan.
Jaksa hetki kerrallaan jatoivon voimia . Ompa sinulla suloisia lapsia.

Miikku kirjoitti...

Ompas ihanat kikkurat sinun pienelläsi:)

Voimia!

Henna kirjoitti...

Tarja: Kiitos kommentista♥ Oikeastaan kaikki on ihan hyvin, kirjoituksestani saa ehkä vääränkin käsityksen, mutta minua kun mietityttävät tulevat, ihan normaaliin elämänkulkuunkin liittyvät asiat:) Ja kulutan tosi paljon voimia vaihtoehtojen miettimiseen, värkkäämiseen ja haikeisiin ajatuksiin. Mutta elämä kulkee eteenpäin, liian nopeastikin. On vain uskallettava tarttua haasteisiin ja luottaa♥ Voimia sinulle myös, olet kyllä ihana!

Miikku: Niin, ainakin vielä on tuollaisia korkkiruuvikiharoita niskassa -ne on kyllä söpöjä! Kiitos♥

MINNA kirjoitti...

Ihana yllätysaskartelu. Tuota taulua ihaillessa mieli piristyy. Toivon aurinkoa ja voimia päivääsi.

tinttarus kirjoitti...

Kullekin päivälle omat murheensa, niin se on. Toivon osallesi kepeämpää ajatusoloa!!Ikiaikaisten käsivarsien kantovoima kun on mittaamaton, niin luottaen saamme heittäytyä murheinemme Isän syliin.

Meistä pidetään huolta♥

Ina kirjoitti...

Ei kannata murehtia etukateen asioita, varsinkaan jos niille ei siina vaiheessa voi tehda mitaan. Ihana tuo kuva jossa mupelot yhdessa iPadia katselevat. :) Tsemppihalitus! Paiva kerrallaan.

Henna kirjoitti...

Minna: Tuo askartelu kyllä lukeutuu aarteisiin, jotka säilytetään♥ Kiitos!

tinttarus: Kiitos rohkaisun sanoista♥

Ina: Kiitos paljon!!