sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

 
Kutitusvillalangoista tulossa viltti. Tähän on mukava sitten syksyllä kääriytyä ja sulautua luonnon väreihin. Olen joskus löytänyt kirppikseltä ison pussillisen noita kauniin värisiä lankakeriä:
 
 
Ensin ajattelin tehdä niistä pitkän villatakin itselleni ja aloitinkin sitä jo, mutta suunnitelmat muuttuivat. Vaikka en kovin herkkä kutiamaan olekaan, niin tuon langan pistely menee vaatteidenkin läpi.
 
Miten mukava on illansuussa istahtaa sohvalle ja virkata muutama ympärys herkullisen värisillä langoilla. Kun väri loppuu, seuraavasta kerästä jatketaan, eikä värinvaihto kesken kerrostakaan haittaa yhtään.

 
Ukkonen on ollut lomalla pari viikkoa ja se on helpottanut kovasti, kun pienintä ei ole tarvinnut viedä hoitoon. Tämä kesä on ollut sellainen "onko äiti kotona -ei oo äiti kotona" -kesä. Tuntuu, että olen asunut työpaikalla ja sitten kun olen kotona ovat ajatukset olleet jossain muualla. Piha on muuttunut kesän aikana rikkaruohoparatiisiksi ja yksi syy, miksi odotan talvea on että lumi peittää tuon koko sotkuisen pihan. No, muita syitä ei olekaan.
 
Loppukuun ihanat mummut ja papat hoitavat kolmevuotiasta aina kun on tarve ja elokuussa sitten hoitopaikka vaihtuu tuohon aivan naapuriin:)
Edellinenkin hoitopaikka perhepäivähoitajalla oli tosi kiva, mutta kun tuli mahdollisuus saada paikka noin läheltä, niin tartuttiin siihen.
 

 
Perinteen mukaisesti juhlimme kolmen lapsen synttäreitä lähimpien kesken
-ja kivaa oli♥
3v & 11v & 13v
 
 
Äitini isommalle tytölle neulomat söpöt hunajakennosukat tässä! Pehmoiset ja lämpimät vaikka unisukiksi. Ja niin monta muutakin kaunista ja ajatuksella valittua lahjaa lapset saivat, kiitos!
 
Mukavaa viikonloppua Sinulle♥
-Henna-
 


7 kommenttia:

Miia-Rebekka kirjoitti...

Voimia työhön. Hyvin tutulta kuulostaa tuo että aivan asuu työpaikalla. Sellaista se vuorotyö valitettavasti on.

Henna kirjoitti...

Kiitos Miia-Rebekka! Tykkään kyllä vuorotyöstä, mutta joskus sen epäsäännölliset vapaat syövät voimia. Ja ehkä muutenkin tämä alkuvaihe, kun uusia asioita tulee päivittäin eteen.

Liila kirjoitti...

Aivan ihana peitto tulossa! Minustakin kuulostaa tutulta tuo työssä käyvän äidin elämä. Voimia sinulle ♥

Pirjo kirjoitti...

Ihana peitto sinulla tekeillä, tekee mieli itsekin aloittaa peitto, johon aina aikaa ollessa lisää muutaman kierroksen. Ja voimia työhön!

Ina kirjoitti...

Voi mita herkkuja sulla on lankakorissa. Ihania vareja! Koita nauttia kesasta vaikka rikkaruohot kukoistaakin. Mina puolestani harmittelen kun ei paase kuopsuttamaan omaa pihaa. Kastelen rukkukukkia ja se siina.

MINNA kirjoitti...

Herkun värinen peitto tulossa! Jaksamisia töiden lomaan!

Henna kirjoitti...

Liila; Kiitos kovasti kehuista! Ja voiman toivotuksista:) Samoin sinne, äidille jaksamista, töissä ja kotona♥

Pirjo; Kiitos! Tuo on kyllä kivan huoleton projekti:)

Ina; Nuo on tosi täyteläisiä värejä -ajattele kymmenellä eurolla ihan mahdottoman paljon!