tiistai 13. marraskuuta 2012


 
Ihana aurinkopäivä♥
Pikkuisen kanssa tehtiin pitkä lenkki ja nautittiin raikkasta ilmasta eilisen sisäpäivän jälkeen.
 
Siskolle tulossa kori violetista kuteesta. Oli niin kiva kuvata sitä, kun aurinko tulvi ikkunasta sisään!
 
KivitaskuPuodissa lisää käsityökirjoja myynnissä! Jos saisin osan käyttämättä olevista asioista muutettua tomaatiksi leivän päälle, niin mikäs sen mukavampaa:)
 
Olen viime aikoina taas ihmetellyt sitä tavaran määrää jota minäkin omistan, vaikka en mikään shoppailija ole, en alkuunkaan...
Jostakin sitä tavaraa vaan vuosien mittaan tulee ja aikoinaan tarpeeseen ostettu jää lopulta unohduksiin.
Tykkään kyllä kirjoista, tosi paljon (ja lastenkirjojakin meillä on pienen kirjaston verran), mutta huomaan taas sen tosiasian, että käsityökirjat eivät ole käytössä. Ohjeet löydän yleensä omasta päästä tai saan jostakin lehdestä/blogista idean.
 
Mitä vähemmän turhaa tavaraa, tai edes niitä ihania, kauniita kirjoja hyllyssä, sen parempi.
 
Olisi oikeasti ihanaa omistaa vain se, mitä oikeasti tarvitsee.
 
Mutta langat ovat asia erikseen, jookos;) Niitä täytyy olla. Varmuuden varalta ja inspiraation iskiessä neulottavaksi.
 
 
 

5 kommenttia:

Ina kirjoitti...

Langat ja kankaat.... niita saa ja pitaakin olla vinot pinot niin etta sitten kun joku inspis tosiaan iskee loytyy jotain heti prjektin aloittamiseksi.

Emileitha/Tarja kirjoitti...

Hymyilen tuosta " tomaattia leivän päälle" hauskasti sanottu..
Niimpä , kun osais hamstrata vain tarpeellista.. ei muuten onnistu vaikka en osta mitään omasta mielestäni..jostain on vaan tavarat tarttuneet mukaan..

Henna kirjoitti...

Ina: Totta! Tänään taas kirpputorilla keltainen villalanka HUUSI päästä mukaani, ja niinpä ostin se jonon jatkoksi.

Emileitha/Tarja: Joo, kyllä ne mukavat tavarat vaan hyppää koriin, ainakin siellä kirppiksellä. Vaikka ei ihan aina edes tarvitsisikaan.

Maija kirjoitti...

Ihan samaa mietin, miten sitä tavaraa vain on ja on vaikken mikään kova shoppaaja olekkaan. Tuntuu, että jatkuvasti teen inventaariota ja silti tilanne pysyy aika lailla samana. Ihme juttu!
On muuten ihanan värinen kori tulossa <3

Henna kirjoitti...

Maija: Niin, inventaario täälläkin taas menossa, mutta tavaran määrä pysyy tietysti taas vakiona -miten se voi olla niin. Itse en violetista kovin tykkää, mutta kyllä se noin korina näyttää ihan kivalta:)