maanantai 19. marraskuuta 2012

Korttilaatikon ohje

 
Monen monta laatikkoa tein ennen kuin olin tyytyväinen ja kehtaan tännekin ohjeen laittaa:) Voi olla, että joku on joskus keksinyt vastaavan, en tiedä, mutta tämä on tällainen helppo ja nopeasti toteutettava ja ihan kiva vaikkapa pienenä lahjalaatikkona. Toisen laatikon voi tehdä kanneksi jos haluaa.
 
 
Siispä, jos sinulla on kaapeissa ylimääräisiä postikortteja ja mietit että heitätkö niitä takkaan vai säilytätkö vuodesta toiseen ullakolla niin ainakin kivoimmista, kauneimmista tai jollakin tavalla samantyylisistä (tytölleni tein heppakorteista) voit tehdä pieniä tai samalla periaatteella vaikka kuinka isoja laatikoita ompelemalla ja taittelemalla.
 
Tarvitset pieneen laatikkoon 7 korttia. Itse valitsin tähän talvisia lintukortteja:) Korttien tulisi olla suunnilleen saman kokoisia. Valitse, minkä kortin haluat laatikon pohjaksi, koska se näkyy eniten.
 
 
Ompele leveällä siksakilla korttien lyhyet sivut yhteen (6 korttia).
 
 
Ompele seitsemäs, pohjakortti, yhden korttiparin keskelle nurjalle puolelle, lyhyistä sivuistaan.
 

Kiinnitä pohjakortin reunat kahden muun korttiparin pitkiin sivuihin.
 

 
Sitten taitellaan; taita pohjakortin ylä- ja alapuolella olevat kortinpuolikkaat kuvan mukaisesti.
 
 
...ja sivuosat myös, keskeltä puoliksi.
 
 
Sitten taitetaan nuo sivu"lipareet" noin.
 
 
Eli nyt pitäisi näyttää tämmöiseltä.
 
 
Hups, aina meinaan unohtaa tuon reunaosan ompelun pohjakorttiin, se on tärkeä, koska muuten valmiissa laatikossa se lörpöttää! Siis voit tässä vaiheessa tai jo ennemmin ommella tuon kiinni. Voit ommella sen kiinni jo siinäkin vaiheessa kun ompelet pohjakortin sivut kiinni, eli taitat reunakortit jo ennemmin.
 
 
Sivuosat taitetaan laatikon päätyseinämiksi niin että taitettu päätykortin puolikas jää siististi väliin.
 
 
Näin. Ja sitten parilla niitillä päädyt kiinni.
 
 
Söpö lintulaatikko valmis♥ Vaikka kekseille, villasukille, karkeille...
 
 
Toivottavasti osasin kertoa ymmärrettävästi.
Kerrothan jos kokeilet tehdä ohjeellani tai keksit vaikka jonkun parannusehdotuksen:)
 
 

5 kommenttia:

Ina kirjoitti...

Hauska pikkulaatikko! Heitin sinulle haasteen blogissani. Kaypa kurkkaamassa.

Henna kirjoitti...

Kiitos Ina, käynpäs kurkistamassa:)

Liila kirjoitti...

Kiva idea! Minulla on myös tallessa kaikki joulukortit, ties kuinka monen vuosikymmenen ajalta. Tällaista voisi kokeilla toteuttaa :) Kiitos ohjeesta!

Henna kirjoitti...

Ole hyvä, Liila:)

Hääräämön Laura kirjoitti...

Hyvä idea ja kaunis lopputulos! Täytyypä kaivaa esille vanhoja postikortteja.