torstai 8. marraskuuta 2012











Nyt olen näin rohkealla päällä. Jotta uskallan laittaa kotikuvia. Koti on minulle niin tärkeä paikka etten paljon kuvia esitä, kun tuntuu että se on niin henkilökohtainen juttu, jonka omanlainen tunnelma rikkoontuu tyhjistä kuvista, joissa ei ole kodin tuoksua (tai sitä kakkahousuhajua), valoa ja varjoja, ääntä ja laulua. Villasukan tössöttelyääntä. Meidän koti on kaukana kaikista ihanista sisustajan silmällä tehdyistä kodeista. Ja nyt on tämmöinen vaihe, että tavaraa on paljon ja värejä on laidasta laitaan. Ja on vanhaa uudemman seassa. On kurttua ja villakoiraa. Mutta jotenkin tykkään taas oman kodin tunnelmasta -se kertoo niin tämänhetkisestä elämäntilanteesta. Siitä, että yhdeltä lapselta puuttuu vielä oma huone, minkä vuoksi leluja on joka nurkassa. Ja siitä, että en häiriinny pöytäliinan kurtuistakaan juuri nyt.  On kiva ottaa kodista silloin tällöin kuvia ja katsella niitä myöhemmin! Vuosi sitten meillä näytti aivan toisenlaiselta, paljon selkeämmältä ja jotenkin siistimmältä ja rauhallisemmalta. Ja varmasti taas vuoden päästä otetussa kuvassa on tunnelma ihan toinen. Mutta koti elää niin meidän mukana♥
 
 
Tuon lankakukkasen ostin kädentaitomessuilta -ensimmäinen kangaskaitaleesta tehty kukka ei hääviltä näytä, mutta seuraava on jo varmasti parempi:) Kiva keksintö tuokin!
 
 
 
Tervetuloa uudet lukijat♥


5 kommenttia:

Emileitha/Tarja kirjoitti...

Minä en halua koti kuvia laittaa tänne ollenkaan..
Ei tunnu hyvältä..
Kodikasta ja elämää täynnä kuvasi välittävät kodistasi ja ihanaa kun myös lasten läsnäolo näkyy --
Jännä tuo kukka..tein jotenkin eritavalla mut tuo vaikuttaa helpolta vaikka varmasti täytyy harjoitella..

Pizzicato kirjoitti...

Ihana on kurkata toisten koteihin :) Ja juurikin koteihinin, joissa näkyy eläminen ja siellä asuvien ihmisten luonne. Kuvista on tosiaan kiva katsoa, miten koti on muuttunut. Tuntuu aina, että mikään ei ole muuttunut, eikä mitään ole saatu aikaiseksi (lähinnä näin remontoimisen ja sisustamisen saroilla), mutta kuvatpa paljastavat tuon luulon vääräksi! :) Mukavaa marraskuuta teidän kotiin!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kaunis koti, ihana tunnelma. Oli mukava nähdä kuvia teidän kodista.

Mervi Heikkilä kirjoitti...

Ihana, kodikas koti teillä! :-) Joskus itse huokailen sisustuslehtien kiiltokuvakotien perään, mutta eihän sellaisessa voisi asua, en minä ainakaan. Eletty elämä näkyy ainakin meillä, ja erityisesti se, että siivous ei ole työlistalla ensimmäisenä...

Henna kirjoitti...

Emileitha/Tarja: Joo, olen useamman vuoden blogiani "pidellyt" mutta nyt vasta tuli sellainen fiilis jotta muistoksi itsellenikin nappaan kuvan:) Koti on mulle RAKAS, mutta oikeasti sen takia että siellä on ne mun rakkaimmat ihmiset -kuvat on vaan se "ulkokuori":) Teenköhän noita kukkia jotenkin hassusti, kun ei ne oikein nätiltä edes näytä -pitää vielä perehtyä tarkemmin asiaan...

Pizzicato: Kiitos♥ Kyllä tosiaankin kuvista huomaa, miten koti elää vuosien varrella! Harmi, kun ei ole tullut otettua säännöllisesti talteen otoksia kodista -vaikkapa puolen vuoden välein... Niitä olisi kiva katsella sitten joskus.

Laura: Kiitos♥

Mervi: Joo, kyllä koti on ihana silloin, kun siellä voi elää rennosti:) Ja kodikkuus syntyy aika pienillä jutuilla, eikä rahaa tartte juuri ollenkaan♥ Paitsi että minä saan kyllä aika paljon kulumaan rahaa ihan kynttilöihinkin, kun ne tuo niin mukavaa tunnelmaa:)