Ihana uusi mössykkä seuraavalla ohjeella:

http://www.ullaneule.net/0107/ohjeet_lauralettipipo.html

Todella hyvä ja selkeä ohje! Lakki suojaa hyvin korvat ja otsan. Kiinnitetään napilla leuan alta, joten häiritseviä nauhoja ei ole. Tein Novita Aino -langasta, jota oli jäänyt aikojen takaa varastoon.

Sormiruokaa

Eli annetaan vauvan itse tutustua ruokaan - koskea, haistaa, maistella. Neuvolan täti suositteli kokeilemaan. Lapsi oppii näin myös ruuan palasiin, syljeneritys paranee, edullista puheenkehitykselle jne. Eilen, kun keitin porkkanan ja annoin hänelle niin suuhun ei mennyt mitään, mutta tänään jo innostui maistamaan ja viihtyi kauan ihmetellessään porkkanaa ja perunaa. Jos lapsi istuu suorassa ja palaset ovat kyllin isoja, eivätkä kovia, ei tukehtumisvaaraa ole - tosin koko ajan seurattava! Sotkunsietokykyä tämä kyllä vaatii:)

Ja ruokapäiväkirjaakin pidetään. Voi seurata paremmin, mistä ruuasta tulee vaivoja. Huomaathan selkeän käsialani?

Pienin sai nämä ihanat ja söpöiset sukat mummulta -

ne lämmittävät varpaita ja sydäntä.

Novitan sivuilla olevia pitsisukkia ( http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=93076 ) olen tehnyt vuosien varrella jo tosi monet (jätän vain helmet ym. hörhellyset pois) ja tykkään tästä helposta ja kauniista mallista. Mallikerta jää helposti mieleen ja paksusta langasta tehtynä sukat syntyvät nopeasti. Tällä hetkellä olen tykästynyt harmaaseen ja muihinkin luonnonvärisiin villalankoihin.

Omistan niin paljon ihania lankoja, että pärjäisin niillä varmasti ainakin tämän vuoden ja yritänkin laittaa kaupassa silmät kiinni kun näen jotain ihanaa "täytyysaadaomaksi -lankaa". Ja ne nettikaupat... Liian paljon houkutuksia.

7kk

Meidän tiitiäinen sai eilen syöttötuolin. Ompa meillä jo iso tyttö!

Siinä on syöty jo monta ateriaa.

Villahousu ei vielä pääse eteenpäin lattialla, taaksepäin peruuttaa ja pyörii navan ympäri. Konttausasentoonkin yrittää nousta. Ja kun innostuu, nostaa kädet ja jalat irti lattiasta ja keikkuu masun päällä:)

Pulauttelut ovat vähän helpottaneet lääkkeen myötä. Ihottuma kuitenkin mietityttää, liekö sittenkin allergiasta johtuvaa - vaiko tästä kuivasta pakkaskelistä. Soijamaitoa on vähän maisteltu, mutta ei puhettakaan, että suostuisi sitä juomaan. Vaikka sekoittaa isoon määrään tuttua korviketta. Ja onhan siinä paha sivumaku, kun maistoin! Ja kun se allergian aiheuttaja voi olla niin moni muukin asia, että ihan toivottomalta tuntuu. Mutta tyytyväisiä päiviä on jo vähän useammin, eikä ihan joka hetki tarvitse olla sylissäkään. Ehkä ne vaivat tästä helpottavat ajan myötä.

Ja paljon meillä hymyillään ja nauretaan ihan koko naamalla.

Hei - tänäänkin on ystävänpäivä, eikö vaan:)

Muistan yleensä melko hyvin aina kaikki merkkipäivätkin, mutta kortit ym. lähtevät melkein aina matkaan myöhässä. Unohdan viedä ne postiin tai minulla on kesken joku tekele, jonka haluan antaa. Ja joskus on tosi kiva yllättää ystävä ihan ilman sen kummempaa syytä. Ihan siksi että hän on minulle tärkeä, ihan jokaisena päivänä.

Enpä olisi osannut tuolloin 30 vuotta sitten aavistaa, että minulla on joskus näin ihana perhe (tämän kuvan on poikani piirtänyt muutama vuosi takaperin,

vauva on lisätty jokin aika sitten:)).

Minulla oli turvallinen ja ihana koti, äiti ja isä joille olin (ja olen tietysti edelleen) tärkeä. Sain matkustella paljon heidän kanssaan ja vaikka en pidäkään sitä onnellisen lapsuuden edellytyksenä, toi se paljon iloa ja ymmärrystäkin elämästä ja maailman ihmeellisyydestä, kauneudesta. Meillä oli tavallinen perhe, turvallinen ympäristö kasvaa. Sain tukea asioissa, jotka olivat minulle tärkeitä. Sain soittaa ja laulaa syrämmeni pohjasta (en muista että koskaan olisi kielletty ja olen musisoinut PALJON) - paitsi joskus, kun asuimme autokoulun yläkerrassa ja jos siellä oli opetustunti meneillään, niin ei saanut soittaa. Painoin usein korvan olohuoneen lattiaan ja kuuntelin mitä alakerrassa tapahtui, voinko soittaa pianoa:) Ja paljon soitettiin ja laulettiin yhdessäkin perheenä. Äiti yleensä lauloi toista ääntä ja me isän kanssa yritettiin pysyä perusäänessä.

Meillä oli aina koira. Ja kun koirasta aika jätti niin hankittin kohta pian uusi koira - vaikka luopuminen oli tuskallista ja muistan surreeni lapsuudessa kaksi kertaa koiran vuoksi. Ja muistan ne surun päivät todella elävästi, niin kovaa oli luopua lemmikkiystävistään. Maltankoira ja vehnäterrieri, Dandy ja Nöpö - lapsuuteni karvakuonot. Maltankoira kuoli vanhuuteen, muistaakseni 13 -vuotiaana ja vehnäterrieri jäi auton alle. Hui, miten me surtiin, kun niistä piti luopua. Mutta kuitenkin nuo koirat antoivat lapsuuteeni ja nuoruuteeni paljon iloa!

Ja meillä kävi paljon vieraita. Ja aina oli ovet auki tulla ystäville ja vieraammillekin. Monena, monena iltana olen nukahtanut isän kainaloon olohuoneen sohvalle puheensorinaan, masussa äidin leipomaa pullaa. Ja sitten on isä tai äiti vienyt hellästi omaan sänkyyn nukkumaan.

Ja monena yönä, jo aika isonakin sain tulla äidin ja isän viereen nukkumaan, kun pelotti ja mielikuvitus laukkasi.

Luotin äitiini, ei tarvinnut lukita päiväkirjaa, koska tiesin että kotona sitä ei kukaan kurki. Äidin kanssa höpsöteltiin, naurettiin paljon. Ja äiti kantoi minulle ison kasan kirjoja kirjastosta, kun olin kuumeessa. Ja haki kaupasta esimerkiksi paprikaa, kun mikään muu ei maistunut pikkupotilaalle. Paloi sen pieniksi palasiksi yöpöydälle sängyn viereen. ja luki kirjaa, kun ei potilas jaksanut.

Ja äiti otti minut aina mukaansa jos halusin lähteä esimerkiksi kyläilemään hänen kanssaan. En ollut koskaan "tiellä" tai vaivana.

Ja kyllähän meillä suututtiinkin, mutta myös pyydettiin anteeksi. Ja muistan, miten se tuntui tärkeältä, kun isä antoi äidille suukon jonnekin lähtiessään. Se oli niin turvallista.

Isä jaksoi opastaa matikanlaskuissa kerta toisensa jälkeen, enkä muista hänen koskaan hermostuneen - vaikka olin tosi surkea matikassa. Muistan senkin, kun sain kerran HURJAN huonon numeron, melkeinpä huonoimman mitä voi olla, matikan kokeesta ja arasti sen kokeen isälle näytin. Ja isän ilmekään ei värähtänyt, ei torumisen merkkiäkään.

Isä luki minulle paljon ja kun opin itse lukemaan luin valtavasti. Kannoin "lainastosta" paljon kirjoja. Mutta tärkein kirja meillä oli Raamattu. Sitä luettiin paljon. Ja Ikuisia kertomuksia -kirjasarjaa on luettu hurjasti. Miten ne kuvat taivaasta olikin piirretty niin, että niitä olisi ihaillut vaikka kuinka kauan. Ja isä kertoi paljon taivaasta minulle. Yhdessä mietittiin, mitä kaikkea kivaa siellä on:)

Siitä lapsuudesta oli hyvä ponnistaa. Ja nyt minulla on oma perhe. Miten haluaisinkaan olla hyvä äiti. Haluaisin, että tämä koti on sellainen kasvualusta omille lapsilleni mistä on hyvä ponnistaa elämään. Saa olla juuri se mikä on - ei tarvitse olla sen enempää, mutta ei myöskään vähempää.

Ja mikään ei ole turvallisempaa, kuin rakastava koti, jossa usko Jeesukseen on totta ja arkipäivää. Onneksi on Isot kädet meidänkin perheen alla - siinä saadaan vanhempina levätä ja rakastaa.

Tämmöisessä "pesässä" meidän karhunpoikanen nukkui talviunia tänään, ulkona kipakassa pakkasessa. Hyvin uni maistui:)

Syttyruusuja

Näitä olen lahjaksi tehnyt viime päivinä, appiukolleni syntymäpäivälahjaksi ja äidilleni nimipäivämuistamiseksi. Testattu on kotitakassakin ja hyvin toimivat! Ohjeita löytyy netistä kun laittaa hakusanaksi vaikkapa tuon "syttyruusun". Tehty siis kananmunakennoista ja kastettu veden ja steariinin seokseen - helppoja tehdä ja uskomattoman kauniita, kun ripsauttaa vielä vähän hilettä päälle:)

Ihanan keväinen aurinkopäivä - kuvia on taas kiva ottaa luonnonvalossa. Niin paljon kuin syksystä ja talven pimeydestä tykkäänkin, ei sitäkään aina jaksaisi. Lisääntyvä valo tuntuu hyvältä.

Liekö tuo jo vanhuutta, aina vaan nukkuisi omalla lempipaikallaan. Ainoastaan nälkä (joka sillä on kyllä varsin usein) saa sen hereille ja mouruamaan. Mutta aina se kehrää, ennenkuin ehtii silittämäänkään. Ja on huomaavainen vauvaa kohtaan - ei loukkaannu, vaikka pienin välillä innoissaan huitaisee tai tarttuu hännästä.

Pidän vanhoista kellastuneista kirjoista joissa on niin hauskasti kerrottu ihan tavallisia asioita. Tämän kodista kertovan kirjan löysin kirpputorilta ja vaikka minulla onkin menossa kaiken ostamisen välttämiskausi (siis kaikenlaisen turhan tavaran, jota ei oikeasti tarvitse ja joka vain täyttää lisää kaappejani ja hyllyjäni ja kasvattaa siivoamiseen tarvittavaa aikaa) -niin tämä aarre oli saatava.

Olen kirjoittanut päiväkirjaa noin 8 -vuotiaasta lähtien. Nyt olen lukenut niitä pikkuhiljaa sieltä 1980 -luvulta alkaen. Tuntuu aika jännältä seurata omaa kasvamistaan aikuiseksi lukemalla niitä ajatuksia ja tunteita joita olen paljon ylös kirjoittanut (kuin myös ihan arkipäiväisiä tapahtumia ja sattumuksia, joille monet naurut olen nauranut kun palaavat mieleen).

Kirjoittaminen on ollut minulle aina keino käsitellä ajatuksiani.

Ja mansikoista tykkään ja mustikoita rakastan - varsinkin kermavaahdon kanssa:)

Hups, miten hassu postaus tällä kertaa - asioita sieltä ja täältä. Nuo kuvat vain löysin kamerastani ja väliäkös sillä vaikka ei aina ole niin looginen ja asiallinen päivitys.

Tuli kivoja pipoja Novitan ohjeella Puro -langasta. Tein äidilleni ja tytölleni samanlaiset mössykät:) http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=92052

Ja miten ihanan keväisenkeltaista ohutta villalankaa löysinkään kirpputorilta - siitä tulee "nukkusukat" lahjaksi seuraavalla ohjeella:

http://www.ullaneule.net/0308/ohjeet_saku.html

Ja sitten noita kämmekkäitä vaikkamistälangoista, kun ovat vaan niin kivoja tehdä ja syntyvät jo ulkomuistista (ohje sama, kuin aiemmassa postauksessani).

Vaikka olisi takana kuinka huonosti nukuttu yö, niin ihana hymy pelastaa aamun (ja märkä pusu hampaattomalla suulla).

Tällä hetkellä yritetään selvittää, mistä refluksivaiva johtuu - kurjaa kun syöty ruoka ja juotu maito seilaavat edestakaisin ruokatorvessa. Hapan mahalaukun sisältö syövyttää ruokatorvea pikkuhiljaa ja siitä voi seurata lisää hankaluuksia. Ja kyllähän sen itsekin tietää, miten kurjaa närästäminen on - ja vauvalla sitä tuntuu olevan koko ajan!

Tuo kurja vaiva tuo monta turhaa itkua ja pahaa mieltä rakkaallemme.