Välillä tuntuu että sydän halkeaa. Ihan vain jostakin ohikiitävästä kauniista. On se sitten ajatus, tuoksu, kukan nuppu tai taidolla ohuesta langasta tehdyn pitsin herkkyys. Usein koen liian syvästi vaikkapa musiikin, melkein unohdan hengittää kun joku tarttuva tai haikea sävelmä vie mukanaan. Sen ei voi vain antaa mennä "ohi" vaan se menee sydämeen asti.

 

Hetki sitten sydän täynnä iloa, toinen hetki täynnä pelkoa ja arkuutta.

 

Kokea syvästi asioita. Olla herkkä hyvässä -mutta myös pahassa. Ahdistua asioista joita tulee vastaan ja esittää vahvaa vaikka sydän huutaa.

 

Ehkä sitä oppii pikkuhiljaa tuntemaan itsensä ja saa käännettyä katseensa itsestä poispäin. Hyväksyä ja rakastaa itseään. Olla katse avoinna ylöspäin ja sivuille. Rakastaa ja tulla rakastetuksi kaikkine puutteineen ja virheineen. Mutta antaa myös eteenpäin sitä mitä on saanut lahjaksi.

 

Elämä on niin kaunis, herkkä. Se on kova ja kylmä. Aamun kirpeä raikas ilma vaihtuu illan painostavaan kuumuuteen. Yksi sana voi koskettaa parantavasti tai rikkoa paljon.

 

Haluaisin sanoa sen sanan joka lohduttaa ja hoitaa, ajatella sen ajatuksen joka saa hyvän liikkeelle, ojentaa käden. Soittaa sen laulun joka lämmittää, rukoilla rukouksen ihmisen puolesta joka ei itse jaksa. Ajatella hyviä ajatuksia.

 

Jos elää tunteiden verhon läpi katsellen, on paras vaihtaa verhoiksi vaaleansiniset mustien tilalle. Kääntää katse kylmästä lämpimään, omista virheistä Isän hellyyteen, toivottomuudesta unelmiin, murheista taivaaseen.

 

♥

 

Tein tuon valkoisen kassin vanhasta hiutuneesta lakanasta.

Kokeilin kasvattaa tomaatteja tänä kesänä -ensimmäinen syötiin tänään! Maistui niin hyvältä kuin itse kasvattama tomaatinmollukka vaan voi maistua. Jaettiin se moneen osaan. Ja lisää tomaatteja on tulossa -jos vain ei lopu kesä kesken.

 

Ja tuon kauniin metallisen kulhon löysin metallinkeräysastiasta! Mikä onni että ehdin sen pelastaa. Siitä tuli lempikulhoni.