Välillä täytyy levätä

...että taas jaksaa! Minulla on nyt muutama lepopäivä, mutta ajatukset eivät vain anna rauhaa ottaa rennosti. Elämässäni on nyt parasta aikaa niin isoja muutoksia, jotka vaativat paljon energiaa ja järjestelyjä. Jätin vakituisen työpaikkani sairaanhoitajana menneellä viikolla aloittaakseni perhepäivähoitajana. Olen joutunut miettimään asioita aika perusteellisesti kuluneiden kuukausien aikana ja punnitsemaan monia asioita. Miettimään, mikä MINULLE on tärkeää... Jo se kun lasten silmät on onnea täynnä siitä, että olen kotona aamulla, olen kotona kun he tulevat koulusta, saan laittaa nukkumaan - jo se antaa takaisin sen, minkä ehkä menetän antaessani paikkani vanhusten hoitajana pois. Pidin työstäni tosi paljon, ja koen sen mahdottoman tärkeäksi ja arvokkaaksi työksi, mutta pitkä työmatka ja 3-vuorotyön epäsäännöllisyys kypsyttivät tätä päätöstä. Tässä vaiheessa haluan antaa enemmän aikaa perheelleni. Ja antaa, toivottavasti, turvallisen ja rakastavan hoitopaikan niille jotka sitä tarvitsevat. Teen sitä työtä koko sydämestäni, niinkuin halusin tehdä myös sairaanhoitajana. Muutokset ovat kuitenkin aina rankkoja, ja monta kyyneltä on tässäkin viime aikoina tullut. Mutta jos sydän kokee jonkun asian oikeaksi, on parasta sitäkin kuunnella :)

Hyvästit kesälle

Syksy on ihanaa aikaa! Pidän syksyn väreistä - aivan kuin ne haluaisivat lohduttaa meitä loistollaan ja antaa voimia pimeää aikaa varten, kun kesä on takanapäin ja pitkä talvi edessä.

Lapset keräsivät eilen värikkäitä lehtiä pihalla ja ihmettelivät taas kerran, kuinka monta väriä luonnosta löytyykään. Lehtiä kannettiin sisällekin ja sitten tutkittiin tietokirjasta, minkä puun lehtiä kasassa oli. Taloamme ympäröi pääasiassa havupuut, mutta eilinen raju myrsky toi lehtiäkin iloksemme.

Alpakkalankaa

Olen neulonut elämäni aikana paljon - sukkia, lapasia, pipoja, puseroita, villatakkeja, hameita, huiveja ym. Suuri osa on lähtenyt lahjaksi ystäville ja sukulaisille ja vain osan edes muistan. Koska käsityöt (eikä pelkästään neulominen) ovat minulle rakkaita harrastuksia -oikeastaan elämäntapa- aion tallentaa niitä myös tähän blogiini. Välillä onnistun luomaan jotain ihanaa ja sellaista josta tulee minulle tärkeä ja jota käytän vielä nukkavierunakin. Välillä taas tuntuu, että pakerran tuntikausia huomatakseni vain että en onnistunut. Mutta silti käsillä tekemisessä ja lankojen ihanassa maailmassa on jotain niin suloista etten voisi kuvitella eläväni ilman lankakeriä (joka nurkassa) ja keskeneräisiä unelmia. Viimeisin aikaansaannokseni on ihanan pehmeästä kanervanvärisestä alpakkalangasta neulottu lyhythihainen pusero, joka taisi olla ensimmäinen poikittain neulomani.

Talven varalle

Enoni tekemä puuvaja on mielestäni kaunis ja taidolla tehty, halusin ikuistaa sen nyt kun se on täynnä puita ahkeran mieheni ja appiukkoni ansiosta. Rakastan takan lämpöä ja ei mikään ole niin rentouttavaa kuin istua pakkaspäivänä takan lähellä pehmoisessa nojatuolissa ja kutoa tai lukea lapsille kirjaa. Olenkin melkoinen vilukissa, aina villasukat jalassa (olen huono parsimaan, ja siksi saan ahkerasti tehdä villasukkia ja -tossuja omaan käyttööni, ne kuluvat nopeasti puhki) ja villatakki päällä. Ja kuumaa kahvia kuluu paljon. Vain harvoin sormeni ja varpaani ovat lämpimät, mutta olen tottunut siihen.

Kiviä...

Olen aina tykännyt kivistä, ja kantanut niitä pienestä asti taskuissani. Muistan että usein lapsena leikittiin kaverini kanssa "hienoja kiviä" - etsittiin pihasta valkoisia kiviä jotka säihkyivät kuin timantit. Ollessani vanhempieni kanssa ulkomailla rakastin etsiä meren rannalta veden hiomia, sileitä kiviä. Nykyään pidän kaikenkokoisista, kaikenvärisistä kivistä - juuri siitä harmaastakin epämääräisen muotoisesta järkäleestä, joka möllöttää pihassamme. Aina samassa paikassa, sateessa ja tuiskussa, auringon paahteessa ja yön pimeydessä. Mikä onni, että omassa pihassamme on kiviä - ja paljon! Vaikka tosin joskus harmittaa kun lapio kopahtaa AINA kiveen, kun pitäisi istuttaa jotain. Ja kesäinen kasvimaan perustaminen jäi vielä pahasti kesken, koska jo pieneltä alalta löytyi valtava määrä kiviä ja voimat loppuivat kesken. Olen onnellinen, kun taloamme ympäröi kiviaita - tai oikeammin vain kiviröykkiö (voi kun joskus saataisiin järjestettyä ne kauniiksi, tasaiseksi aidaksi), koska rakennusvaiheessa ja maata perustaessa niitä löytyi niin paljon ja tein heti selväksi, ettei yhtäkään saa "hukata". Tämä kivirakkaus on nähtävästi siirtynyt myös lapsiini, jotka tuovat sisälle "aarteita" ja minä asettelen niitä hyllyille ymmärryksen hymy huulillani.

Minä joka en ymmärrä tietokoneista paljoakaan - tässä sitä nyt ollaan, omaa blogia tekemässä! Pidemmän aikaa olen miettinyt, että olisi kiva laittaa itselle tärkeitä asioita "muistiin", ehkä ilahduttamaan myös jonkun toisen päivää. Blogi tulee varmasti koostumaan hyvin yksinkertaisista, arkipäiväisistä asioista - mutta juuri ne ovat minulle tärkeitä. Pidän siitä kun saan luoda jotain kaunista käsilläni - olkoon se sitten musiikkia tai villasukat. Laitan tähän ensimmäiseksi kuvaksi kuvan rakkaasta miukustamme Nallesta, joka on ollut ilonamme jo neljä vuotta.