...että taas jaksaa!
Minulla on nyt muutama lepopäivä, mutta ajatukset eivät vain anna rauhaa ottaa rennosti. Elämässäni on nyt parasta aikaa niin isoja muutoksia, jotka vaativat paljon energiaa ja järjestelyjä. Jätin vakituisen työpaikkani sairaanhoitajana menneellä viikolla aloittaakseni perhepäivähoitajana. Olen joutunut miettimään asioita aika perusteellisesti kuluneiden kuukausien aikana ja punnitsemaan monia asioita. Miettimään, mikä MINULLE on tärkeää... Jo se kun lasten silmät on onnea täynnä siitä, että olen kotona aamulla, olen kotona kun he tulevat koulusta, saan laittaa nukkumaan - jo se antaa takaisin sen, minkä ehkä menetän antaessani paikkani vanhusten hoitajana pois. Pidin työstäni tosi paljon, ja koen sen mahdottoman tärkeäksi ja arvokkaaksi työksi, mutta pitkä työmatka ja 3-vuorotyön epäsäännöllisyys kypsyttivät tätä päätöstä. Tässä vaiheessa haluan antaa enemmän aikaa perheelleni. Ja antaa, toivottavasti, turvallisen ja rakastavan hoitopaikan niille jotka sitä tarvitsevat. Teen sitä työtä koko sydämestäni, niinkuin halusin tehdä myös sairaanhoitajana. Muutokset ovat kuitenkin aina rankkoja, ja monta kyyneltä on tässäkin viime aikoina tullut. Mutta jos sydän kokee jonkun asian oikeaksi, on parasta sitäkin kuunnella :)
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
Välillä täytyy levätä
...että taas jaksaa!
Minulla on nyt muutama lepopäivä, mutta ajatukset eivät vain anna rauhaa ottaa rennosti. Elämässäni on nyt parasta aikaa niin isoja muutoksia, jotka vaativat paljon energiaa ja järjestelyjä. Jätin vakituisen työpaikkani sairaanhoitajana menneellä viikolla aloittaakseni perhepäivähoitajana. Olen joutunut miettimään asioita aika perusteellisesti kuluneiden kuukausien aikana ja punnitsemaan monia asioita. Miettimään, mikä MINULLE on tärkeää... Jo se kun lasten silmät on onnea täynnä siitä, että olen kotona aamulla, olen kotona kun he tulevat koulusta, saan laittaa nukkumaan - jo se antaa takaisin sen, minkä ehkä menetän antaessani paikkani vanhusten hoitajana pois. Pidin työstäni tosi paljon, ja koen sen mahdottoman tärkeäksi ja arvokkaaksi työksi, mutta pitkä työmatka ja 3-vuorotyön epäsäännöllisyys kypsyttivät tätä päätöstä. Tässä vaiheessa haluan antaa enemmän aikaa perheelleni. Ja antaa, toivottavasti, turvallisen ja rakastavan hoitopaikan niille jotka sitä tarvitsevat. Teen sitä työtä koko sydämestäni, niinkuin halusin tehdä myös sairaanhoitajana. Muutokset ovat kuitenkin aina rankkoja, ja monta kyyneltä on tässäkin viime aikoina tullut. Mutta jos sydän kokee jonkun asian oikeaksi, on parasta sitäkin kuunnella :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Löysin blogiisi "pikkulintujen" kautta:) Linkitin omaani osoitteesi niin pääsee nopsaan uudelleenkin, eikä tarvitse etsiä osotetta. Hyvä tämä tekstisi. Olet paljon miettinyt asioita ja kuunnellut sydäntäsi. Uskon, että olet oikean päätöksen tehnyt:) Minä olen opiskelemassa kähihoitajaksi ja sydän sanoo, että paikkani on kehitysvammaisten parissa. Jumala tietää mitä tässä avautuu kesällä kun opiskelut on ohi. On hyvä, kun voi luottaa siihen, että asioiden kanssa ei ole yksin. Siunausta sinulle <3
Kiitos Mirva - ja siunausta & voimia opiskeluihisi :)
Lähetä kommentti