tiistai 6. elokuuta 2013









 
(osa kuvista lapsuudenkodistani)
 
 
Täällä sitä mennään pää kolmantena jalkana päivästä toiseen -vaikka se on sitä, mitä olen jo vuosien ajan halunnut vähentää. Siis kiirettä. Mutta onhan niitä leppoisiakin hetkiä. Ja työasiat olen melkein oppinut jo jättämään työpaikalle. Niitä voi miettiä vielä kotimatkalla, mutta viimeistään kotona hörpityn kahvikupposen jälkeen ne on unohdettu. Sitten on monenmoista pientä kotitouhua tehtävänä, niinkuin jokaisella varmasti -ellei sitten asu kuusen alla ja syö käpyjä. Ja pitäisihän sittenkin ne kävyt hakea puusta.
 
Mutta niin ne päivät vain soljuvat, arkiset ja työntäyteiset. Ja aika usein pysähdyn miettimään, että miten paljon minulla onkaan. On koti, jota siivota, on vaatteita joita pyykätä, on perhe jota rakastaa. Aika usein olen kuitenkin yksin. Kaiken kiireen ja hälinän jälkeen haen hiljaisen paikan, tilaa ajatuksille. Työni on sellaista, että on oltava saatavilla koko ajan, on annettava paljon, jaksettava paljon, venyttävä mahdottomasti ja oltava välillä kuin viilipytty vaikka sisällä riehuisi. Ja yksinäisyydestä saan voimaa.
 
Mutta yhtä minä toivoisin. Sellaista ystävää joka olisi sydämellään läsnä. Ei unohtaisi silloinkaan, kun huomaisi miten hassu olen, ehkä vähän erikoinenkin joskus ja pelokas. Nuoresta asti olen kuvitellut, että en ole tarpeeksi riittävä, enkä tarpeeksi hyvä välitettäväksi ihan vain itsenäni.
Vaikka elämässäni on paljon rakkaita, joille saan olla pelkäämättä ihan oma itseni -ja voin luottaa että he pysyvät rinnallani ja uskallan näyttää välittämiseni. Niin silti olen ollut aika paljon yksin, yksinäinen. Ja monta ystävää on lähtenyt ja jos en ole pitänyt yhteyttä, niin se on katkennut kokonaan. Tai jäänyt vain ohuelle tasolle. Joulukortin kahinaan. Ja sitten ajattelen, että syy on minussa, että en ehkä ole tarpeeksi.
 
Ja sitten sitä vaan lyö villasukat naulaan ja miettii tyhmässä pienessä päässään, että antaa olla. En jaksa kaivaa kivenkolosta sitä oikeaa ystävää ja sitten vielä yrittää pitää hänet ystävänä ja pelätä että kohta hän lähteekin ja unohtaa. Minut, tylsän ihmisen. Joka vaan käy töissä ja pesee pyykkiä ja neuloo villasukkia. Ja miettii enemmän kuin saa sanotuksi.
 
Ja joskus kertoo enemmän kuin haluaisi. 









19 kommenttia:

Miia-Rebekka kirjoitti...

Minä ainakin toivotan sut tervetulleeksi kahville tai teelle :) .

Ihan samanlainen tylsä ihminen täälläkin :). Viihdyn kotona, tykkään tehdä kotitöitä, neuloa ja istua sohvan nurkassa. Ja kahvitella ystävien kanssa. Heidän, jotka ihan vasta tänä vuonna olen löytänyt elämääni. Pitkään minäkin olin tosi yksinäinen, joten tiedän tunteen.

Hanna kirjoitti...

Ja täällä!!!
Monta kertaa muuttaneena ja ystävät "jättäneenä", arkana uuteen ihmisjoukkoon viskattuna, tiedän juurikin mistä puhut!
Kahvit ja teet laitetaan kiehumaan täälläkin!!!
Halaus sulle!!!

Henna kirjoitti...

Kerroin tosi aran asian, mutta joskus vaan miettii asioita niin kauan että ne tulee ulos, tavalla tai toisella. Kiitos! Kutsusta siis:) Ja ehkä joskus tulenkin, kun olen oikein rohkealla tuulella;) Tiedän, että moni asia on itsestä kiinni ja siinä se pulma taitaa ollakin: olen liian laiska tarttumaan toimeen ja tulemaan ulos kuo... kotikolostani. Ja liian arka ottamaan rohkeita askeleita. Ja vähän liian vaativainen itselleni sen suhteen, etten voisi olla jollekin oikeasti tärkeä<3

Hanna kirjoitti...

Niin ja IHANAT sukat, vaaleanpunaiset <3!!!

Henna kirjoitti...

Kiitos, akryylilankaa mutta kauniin hempeää:)

Mira kirjoitti...

Hieno kirjoitus ja aivan ihanan suloiset sukat! ♥

Henna kirjoitti...

kiitos Miia-Rebekka, Hanna ja Mira:)

Pizzicato kirjoitti...

Ihana kirjoitus! Tuntui ihan omilta ajatuksiltani :) Oivalsin kirjoituksestasi, että vaikuttaakohan se, että viihdyn liian usein yksikseni siihen, että on vaikea saada pidettyä ystävät lähellän... Voimia työn ja kodin tasapainottamiseen! Ja ihanat sukat muuten <3

Mervi Heikkilä kirjoitti...

Voih, tunsin ihan piston lukiessani kirjoitustani. Sinä olit monta teinivuotta ehdottomasti paras ystäväni, mutta minä olen aina ollut ailahtelevainen yhteydenpidon suhteen. Ja vaikka emme jaakaan samaa vakaumusta, meissä on mielestäni edelleen paljon samaa. Sinä olet ihana ihminen, täydellinen sinä juuri tuollaisena. Etähalit täältä Tuulilaaksosta!

Minna kirjoitti...

Ihan kuin minulla! Ja useimmiten tulee tosiaan ajateltua, että kun en itse pidä yhteyttä, kun itse en jaksa ja viitsi. Toisaalta tämä elämänvaihe vaatii paljon, ja vaikka kipeästi kaipaisin hengähdystaukoja lapsiarkeen, en toisaalta jaksa ihmissuhteita, joille pitää järjestää aikaa erikseen. Ja ehkä se kuuluu myös perusluonteeseeni, eikä vain tähän elämänvaiheeseen. Onneksi löytyy myös helmiä ihmisten joukosta <3 Ei kaikkien ole tarkoituskaan olla kaikkia varten, luulen.

Henna kirjoitti...

Pizzicato: Kiitos♥

Henna kirjoitti...

Mervi: Voi Merviseni, nyt en kyllä kohdistanut tätä ajatusta ollenkaan sinun suuntaasi!! Olen niin iloinen, kun löysin sinut vuosien jälkeen♥ Ja monta ihanaa muistoa nuoruusajoilta sinun kanssasi vietetyistä kivoista hetkistä on! Meillä oli ja on edelleen paljon yhteistä:) Ja sinun seurassasi oli hyvä olla ja ihailin jo nuorena rohkeuttasi kuleka omaa tietä, ilmaista mielipiteesi rohkeasti ja sinä olit se joka et mennyt virran mukana. Oli etuoikeus olla ystäväsi♥ Ja olla edelleen:)

Henna kirjoitti...

Minna: Niin, totta. Kyllä perusluonne vaikuttaa paljon. Ja itse koen myös, että aikaa on niin vähän, tuskin aina ehtii sitä joulukorttiakaan kirjoittamaan, kun ne perunatkin on kuorittava. Tai sitten se on vain järjestelykysymys. Ja siitä puheenollen olen todella epäjärjestelmällinen.

Noomi kirjoitti...

<3

Henna kirjoitti...

Mutta siskokin voi olla hyvä ystävä<3

Nuppu Home kirjoitti...

Tekee välillä hyvää kirjoittaa fiiliksistä näin julkisestikin. Jatka vaan samaan malliin, se helpottaa. Noista vaaleanpunaisista sukan aluista en sitten millään meinaa saada silmiäni irti, niin ihanat ovat.

Henna kirjoitti...

Nuppu Home: Olen kyllä toisaalta avoin, toisaalta "sulkeutunut", kummallinen yhdistelmä:) Kiitos sukkakehuista, ei ole kyllä mukavaa tuo akryylilangan tikkuaminen, sellaista "narisevaa"... Joten sukka on edelleen tuossa samassa vaiheessa:)

Anonyymi kirjoitti...

Tiedätkö tämä pysäytti minut, aivan kuin itse olisin tekstin kirjoittanut! Olen kohta 32v kahden tytön äiti,ja arkeni kulkee juuri noin! Viihdyn vapaa-aikani kotona,kotikolossa,mutta silti kaipaan tosi ystävää. Saisi jakaa ihan tavalliset arjen ilot ja surut, olla oma itsensä. Tuli mieleeni,että saanko laittaa sähköpostia?
Sanniska

Henna kirjoitti...

Heippa Sanniska! No tottakai saat laittaa sähköpostia:) Kiitos jo etukäteen<3