On niin monta asiaa joista voin olla kiitollinen. On kädet, joilla saan tehtyä niin monia kivoja juttuja. On ihanat lapset, Ukkonen ja koti. On hyvä maa jossa asua ja raikas ilma hengittää. Vapaus olla se mikä on ja mahdollisuus vaikuttaa asioihin. On ruokaa kaapissa ja puita takassa.

Mutta kaikilla on niitä murhepäiviä, kun tekisi mieli virkata vain harmaalla langalla ja mennä peiton alle piiloon. Tekisi mieli antaa pyykkivuoren kaatua ja olla yöpaidalla koko päivä. Kun vettäkin sataa aina vaan ja kaikki kitisee ja nenät vuotaa ja väsyttää.

Oli sellainen päivä, ja poika huomasi äidin pahan olon. Teki kauneimman korun, minkä tiedän, langasta ja timantista... Silloin taas tajusin, että riitän tämmöisenä. Ja aurinkokin taisi pilkistää sadepilven takaa:)